Kauneusalan yrittäjä on tyhmä

Kauneusalan yrittäjä on tyhmä. Blondi on tyhmä. Kaunis on aina tyhmä. Isot rinnat ovat yhtä kuin tyhmä.

Olet sataprosenttisella varmuudella törmännyt näihin asioihin.

Mitä enemmän seikkailen yritysmaailmassa ja mitä enemmän eri alan yrityksiä minulla on, sitä kiivaammaksi käy asiaan kuulumattomien ihmisten tarve löytää yhteyteni kauneusalaan, jotta sen verukkeella voitaisiin todistaa minun olevan tyhmä. ONGELMA.

Miettikää oikeasti ihmisten kommentteja joita saan, ja jotka on vain tarkoitettu mustamaalaamaan tai jotain: "Jokainen huora ei ole kampaaja, mutta jokainen kampaaja on huora." Aika fiksuja heittoja ihmiselle, joka A) ei edes omaa hiusalan koulutusta (valitettavasti, kunpa omaisinkin <3 ) ja B) on ollut valtaosan elämästään yhden ja saman miehen kanssa.

Minua on vuosien saatossa arvosteltu ja koitettu loukata ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Milloin on ollut kyse liian valkoisista hampaista, vaaleista hiuksista, ruskettuneesta ihosta tai ihan mistä tahansa. Naurettavinta tässä on se, että kukaan ei koskaan halua haastaa minua kykyjeni tai osaamiseni saralla — on niin paljon helpompaa yrittää ampua minut alas jonkin täysin epärelevantin syyn perusteella. Jotta sillä voisi näyttää muille etten osaa tai kykene.

Miksi ihmiset toimivat näin? Miksi tämänkaltaista lokerointia tehdään? Jollain tavallahan tässä on kyse ihmisten tarpeesta suojella itseään kertomalla toisen olevan huono. En puhu nyt ainoastaan itsestäni vaan ilmiöstä yleisesti. Ajatellaan hetki vaikka talouden ja yhteiskunnan näkökulmasta: kyllä se työtön, ilkeä, toisia haukkuva ihminen somessa tulee meille kaikille kalliimmaksi kuin kauneusalan yrittäjä, joka maksaa hirveän lohkaisun tuloistaan verottajalle.

En tiedä mistä nämä ajatukset kauneusalan yrittäjiä kohtaa ihan alkujaan tulevat. Onko näyttävä nainen uhka, eikö hän antanut sitä huomiota jota janosit? Etkö saanut hänen huomiotaan? Onhan kuitenkin tutkimuksissa vuosien saatossa pystytty näyttämään varmuudella toteen se, että ihmiset alkavat suojamekanismina usein pilkkaamaan asioita joita eivät suuresta halustaan huolimatta saa. Kun koitat vuosia tavoittaa jotain asiaa onnistumatta, alkavat aivosi luonnostaan lopulta kertoa tarinaa siitä kuinka et olisi sitä edes halunnut. Ja sitten suusi alkaa kertoa kuinka alun perin haluamasi asia onkin aika kuvottava ja älytön -inhimillistähän se on, mutta ärsyttävää.

Minun toimintani keskittyy juuri siihen, että etsitään ihmisten omat vahvuudet ja käännetään ne menestyväksi liiketoiminnaksi — jolloin ihminen toimii oman elämäntehtävänsä ääressä onnellisena. Samalla menestyvä bisnes kasvattaa ja edesauttaa koko Suomen taloutta, ja kaikki voittavat.

Jokaisella on ne omat vahvuutensa. Emme ole samanlaisia. Toisen ihmisen vahvuudet ovat käsissä, toisella hahmottamisessa, toisilla tiedon järjestelyssä — missä ikinä. Meille jokaiselle on oma paikkamme maailmassa, eikä se tarkoita, että toinen on toista tyhmempi.

Ajatellaanpa vaikka stereotypiaa: ripsiteknikko vastaan neurokirurgi.

Jos ripsiteknikko ei hallitse samalla tavalla vaikkapa solun rakennetta, mutta pystyy ymmärtämään ja lohdullisesti kohtaamaan läheisensä menettäneen asiakkaan — onko hän tyhmä, jos älykkyys ilmenee sosiaalisena älykkyytenä? Sitten taas esimerkin lääkäri, joka pystyy suorittamaan vaikeita leikkauksia ja muistaa alkuainetaulukon ulkoa, muttei pysty kohtaamaan ihmistä inhimillisellä tasolla — onko hän monipuolisesti fiksu?

Miksi meidän täytyy siis lokeroida? Miksi emme voi hyväksyä, että älykkyyttä on monenlaista, eikä mikään sulje toistaan pois? On lääkäreitä, jotka ovat todella sosiaalisesti älykkäitä, ja ripsiteknikoita, jotka ovat niin sanotusti korkeakoulutettuja. Miksi se ulkopuolisten ihmisten hanuria kutkuttaa?

Voimmeko lakata ilmentämästä omaa typeryyttämme arvostelemalla muita vajavaisin perustein?

Tämä ajatusvirta lähti liikkeelle ja alkoi purkautua aamulla: Sain viestin ystävältäni, joka oli ottanut minulle kuvakaappauksen erään "elämänkoulualaisen" blogitekstistä. Hän viittasi tekstissään haluunsa päästä näpäyttämään minua siitä, etten ole koskaan lukenut yhtään kirjaa. Te, jotka minut tunnette, tiedätte minun lukevan yli 50 kirjaa joka vuosi — vähintään yhden ammattikirjan viikossa. Koska rakastan sitä. Koska haluan.

Näin taas näimme, kuinka ihmisten paha olo purkautuu. Joku käy somessani, triggeröityy minusta, vetää johtopäätökset ja ryhtyy näpertelemään. Toki tein lapsellisena ihmisenä saman perässä. Huomasin, että hänen jo yli kymmenen vuotta jatkunut panostuksensa omaan blogiinsa ei ole tuottanut mitään tulosta — ei lukijakuntaa, ei seuraajia, ei mitään. Ilmeisesti se on kuitenkin ollut oiva kanava käyttää aikaa jota työttömällä ihmisellä on siunaantunut, ja ehkä myös kanavoida sitä "ei niin hyvää" oloa.

En kuitenkaan arvostele ihmistä, arvostelen vain tekoa. Yritän nähdä, että taustalla voi olla suuri tragedia, pitkäaikaissairaus tai mitä ikinä, jota en pysty päältä päin näkemään. Ja kyllä, siinä samalla hirveä tarve opettaa ja oikaista väärin minua kohtaan toimivia himmenee päivä päivältä.

Aina kun saan "iskun" — kun joku avaa tulen — siitä inhimillisesti herää tarve ampua takaisin. Terästäydyn, valmistaudun, löydän nopeasti niin monta asiaa, joilla pystyn vesittämään toisen osapuolen väitteet ja lyttäämään hänen pyrkimyksensä. Sitten huomaan sen: siellä ihan oikeasti on pahaa oloa taustalla. Usein jotain ihan kamalaa, kuten läheisen menetys. Sellaista josta en varmaan itsekään selviäisi tolkuissani. Sitten tulee se fiilis: anna olla. En haluakkaan ampua takaisin.

On harmi, että minun täytyy olla toisen pahan olon kanavoinnin kohteena — mutta en halua omalta osaltani kasvattaa toisen tuskaa. Kyllä minä tämän kestän. Taas. Kuten aina ennenkin.

Mutta hei. Jos sinä kuulut meihin "tyhmiin" — älä koskaan anna muiden hölmöilyjen vaikuttaa siihen, miten koet itsesi tai mahdollisuutesi. Sinä saat olla mitä vain. Pystyt mihin vain. Vain omat toiveesi voivat sinua rajoittaa. On kyse sitten urasi luonnista tai haaveiden toteuttamisesta.

Ja jos kuulut niihin, jotka lokeroivat, pitävät itseään hieman muita parempina ja hienompina — muista: lopulta sinä olet samanlainen nahkapussi kuin minä. Sinä tarvitset ravintoa, unta, ja käyt vessassa. Joskus sinulla on vatsatauti. Et osaa lentää ilman konetta etkä lue ajatuksia. Siispä anna meille muille tilaa olla itsemme. Ja jos sinä et ole johonkin joskus pystynyt — se ei tarkoita, etten minä pystyisi siihen.

Xo Xo — Tiia Sandberg